Arvot rakentavat muutokselle vahvan pohjan – menetelmiä arvotyöskentelyyn

24.10.2021

Kun arki vie mukanaan, fokus kaventuu usein arjesta selviämiseen. Elämästä tulee, kuten filosofi Esa Saarinen osuvasti kutsuun, "uomakipittämistä".

Lomat ja muut katkokset ovat erinomaisia tilaisuuksia höllätä "kipittämisestä" ja tarkastella elämäänsä laajemmin. Haaveilulle kannattaa kuitenkin varata tietoisesti aikaa myös arjen keskelle. Haaveilu mahdollistaa pysähtymisen itselle tärkeiden asioiden äärelle: millaista elämää haluan elää, mihin aikani ja voimavarani käyttää.

Arvoristiriitojen tiedostaminen mahdollistaa korjausliikkeet

Yksi hyväksymis-ja omistautumisterapian ydinprosesseista on arvotyöskentely. Sillä tarkoitetaan itselle tärkeiden asioiden tunnistamista. Mitä tietoisempi arvoistaan on, sitä paremmin on mahdollista hahmottaa myös ristiriitoja toiveiden ja arkitodellisuuden välillä. Tällaiset arvoristiriidat kuormittavat olivat ne tiedostamattomia vai tiedostettuja, mutta vain tiedostamalla tilanteen siihen voi lähteä hakemaan muutosta. Jos esimerkiksi terveys ja perhe ovat itselle tärkeitä arvoja, mutta työpäivän jälkeen voimat riittävät harvoin itsestä huolehtimiseen tai siihen, että olisi kiva perheelleen, on arvojen ja todellisuuden välillä selkeä ristiriita. Kun tämän tiedostaa, voi lähteä miettimään konkreettisia tavoitteita tilanteen muuttamiseksi. Lähteä miettimään voisiko työkuormaa keventää esim. luopumalla tietyistä vastuista tai katkaista mahdollista ylityökierrettä rajaamalla työaikaa.

Arvot kompassina muutoksessa ja pohjana elintapamuutokseen

Parhaimmillaan arvot ovat tietoisesti valittuja elämänsuuntia, jotka toimivat kompassina myös tilanteissa, joissa suunta tuntuu hetkellisesti olevan hukassa. Arvojen määrittäminen toimii jykevänä pohjana myös elintapamuutokselle. Lainatakseni Anu Tevanlinnan erinomaista teosta Hyvinvointia mielelläsi – Arvoista suunta elintapamuutokseen: "Se, että jokin asia olisi "kiva" tai järkevä" harvoin riittää ylläpitämään elintapamuutoksissa vaadittavaa motivaatiota ja päättäväisyyttä. Tarvitsemme muutokselle syvällisemmän merkityksen. Sen löytäminen elintapamuutokselle tarkoittaa sellaisten juurisyiden tavoittamista, jotka kertovat, miksi muutos on sinulle henkilökohtaisesti tärkeä."

Kun esimerkiksi painonpudotus- tai kunnonkohotus tavoitteen pohjaa siihen, että "haluan jaksaa leikkiä lapseni kanssa ilman", on motivaatiota säännölliseen liikuntaan ja monipuoliseen syömiseen helppo ammentaa vielä sittenkin, kun alkutsemppi on karissut.

Menetelmiä arvotyöskentelyyn

Hyvä elämä -harjoitus

Hyvä elämä -harjoitus on menetelmä, jota olen käyttänyt paljon sekä itse että asiakastyössä. Kyseessä on klassinen hyväksymis- ja omistautumisterapia -harjoitus, joka rakentuu käsitekartan muotoon.

  • Ota tyhjä, valkoinen paperi ja kynä (tai pari).
  • Kirjoita paperin keskelle "hyvä elämä" tai vastaava tiivistys.
  • Lähde keskikohdan ympärille hahmottelemaan sinulle tärkeitä asioita esimerkiksi liittyen perheeseen, parisuhteeseen, terveyteen, henkiseen hyvinvointiin, työhön, harrastuksiin/vapaa-aikaan, ystävyyssuhteisiin, henkiseen kasvuun... Älä tyydy pelkästään kirjoittamaan otsikkoa, vaan hahmottele, mikä olisi toivomasi tilanne: esimerkiksi "olen kärsivällinen ja läsnä lapsilleni" tai "minulla on töissä suurimman osan aikaa hyvä hallinnan tunne ja ehdin kuuntelemaan jaksamistani myös työpäivän aikana". Mikä ikinä sinun hyvään elämääsi kuuluu. Nyt saa haaveilla!
  • Voit hyvin jättää kartan välillä hautumaan ja tehdä sen parissa osassa.
  • Kun olet valmis, merkitse kuhunkin kohtaan, kuinka tärkeä kyseinen arvo on sinulle asteikolla 1-10 (1= ei juuri lainkaan, 10=äärimmäisen tärkeä). Useampi kohta voi saada saman luvun, kyse ei siis ole arvojärjestyksestä. Mitä havaitset: millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä?
  • Vielä viimeiseksi: merkitse kuhunkin kohtaan, miten hyvin arvo toteutuu tällä hetkellä arjessasi. Voit käyttää jälleen asteikkoa 1-10 (1= ei lainkaan, 10=elän täysin arvoni mukaista elämää). Mitä havaitset: ohjaavatko arvot jo arkeasi vai tunnistatko ristiriitoja?
  • Jos huomaat ristiriitoja joiden sinulle tärkeiden arvojen ja arjen toteutuksen välillä, pysähdy miettimään, millaiset konkreettiset askeleet veisivät sinua lähemmäksi "hyvää elämää"? Mikä olisi pienin mahdollinen askel päästä lähemmäksi toivottua tilannetta? Mitä se vaatisi?

Mielenterveystalon harjoitukset

Jos kaipaat työskentelyn tueksi selkeämpi raameja, voit kurkata Mienterveytalon arvotyöskentelyharjoituksia, kuten "Tärkeitä, voimavaroja antavia asioita", "Tärkeät asiat ensin" tai "Arvot ja ajankäyttö" .

Aarrekartta -harjoitus

Visuaalisuuden ja vapaan assosiaation ystävät voivat hyötyä aarrekartta -tyyppisestä työskentelystä. On kuitenkin mainittava, että kyse ei ole tieteellisesti kehitetystä tai tutkitusta menetelmästä. Aiemmin mainitsemani psykologi Anu Tevanlinna on kirjoittanut tästä blogissaan hyvän kirjoituksen ja ohjeet aarrekartan kokoamiseen

Kuvat, joissa ylpeänä esittelen aarrekarttaani, on ottanut ystäväni ja ravitsemusterapeuttikollegani Elisa Silvennoinen erään pitkän ja haaveilun täyteisen illan päätteeksi. 


Ota minuun yhteyttä


Millaisia ajatuksia teksti sinussa herätti? Luen kaikki viestit ja vastaan niihin.
Halutessasi voit myös jättää palautteen nimettömänä jättämällä nimi- ja sähköpostikentät tyhjiksi. 


Uusimmat kirjoitukset

 

Olen hiljalleen palaillut töiden pariin. Vastaanottotyö saa vielä odottaa, kun totuttelen töiden tekoon tutkimuksen parissa.

Kun viime toukokuussa olin jäämässä äitiysvapaalle, ajattelin olevani sellainen uraäiti, joka tekisi vauvan nukkuessa tutkimusta ja pitäisi iltavastaanottoa vauvan ollessa isänsä kanssa.