Lomilla tulee monesti herkuteltua tavallista enemmän ja mikäpä siinä. On ihanaa antautua rennolle olemiselle, eikä elintavoistakaan kannata nipottaa. Lihavuustutkija, professori Kirsi Pietiläisen sanoja mukaillen: on olennaisempaa, mitä suuhun menee elokuun ja kesäkuun välillä kuin mitä suuhun menee kesäkuun ja elokuun välillä.

Itse huoman, että syön lomalla huomattavasti enemmän makeita jälkiruokia kuin normaalisti. Loma-aikaan tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että ateriaa seuraa "jotain pientä hyvää". Minun tapauksessani tämä tarkoittaa usein jätskiä tai jotain pientä leivonnaista.

Kun loma loppuu ja tavallinen arki alkaa rullaamaan, tulee mieleen, että ehkä ihan joka ateriaa ei tarvitsisi kruunata jälkiruoalla.

Kun loma loppuu ja tavallinen arki alkaa rullaamaan, tulee mieleen, että ehkä ihan joka ateriaa ei tarvitsisi kruunata jälkiruoalla. Että vaikka rento, joustava syöminen on hyvästä, ehkä terveyden kannalta olisi hyvä vähän rajata herkuttelua. Herkutteluhimo kuitenkin pysyy ja kohtuullisuudesta voi olla vaikea saada kiinni.

Oletko huomannut, että herkkuja tekee erityisen paljon mieli tilanteissa, joissa niitä on tottunut syömään? Itse huomaan, että koska olen tottunut syömään jälkiruokia, herkkuhammasta alkaa kolottaa noin jokaisen aterian jälkeen, vaikka ajatus herkusta ei olisi vielä edes juolahtanut mieleen.

Kyse on respondentista oppimisesta.

Oppikirjamaisesti sanottuna respondentissa oppimisessa "neutraali vaikute yhdistyy reaktioita tuottavaan ärsykkeeseen, jonka seurauksena neutraali vaikute saa uusia ominaisuuksia" (Lappalainen, Lappalainen & Granlund, 2014). Eli mielemme oppii liittämään kaksi asiaa yhteen: kun tapahtuu A, seuraa B. Kyse on ihmiselle luontaisesta oppimiskokemuksesta.

Respondentista oppimisesta on kyse, kun mielemme alkaa yhdistää herkuttelun tiettyihin tilanteisiin ja alamme himoita herkkua "automaattisesti" ollessamme kyseisessä tilanteessa. Kehomme on oppinut, että "kohta sitä saa" ja aktivoituu odottamaan herkkua jo ennen kuin ajatus edes tulee tietoisesti mieleemme. Minulla näin käy jälkiruoan kanssa, jollakin toisella esimerkiksi iltapäiväkahvi tai asettautuminen illalla telkkarin ääreen herättää mieliteon. Kyse on nimenomaan siitä, mihin hetkiin herkuttelun on itse oppinut liittämään.

Ilmiöstä puhutaan myös toisella nimellä klassinen ehdollistuminen ja se on monille tuttu Pavlovin koirakokeista.

Ilmiöstä puhutaan myös toisella nimellä klassinen ehdollistuminen ja se on monille tuttu Pavlovin koirakokeista. Lainaan Wikipediaa kertoakseni, mistä koirakokeissa oli tarkemmin ottaen kyse: "Kuuluisimmassa [koeasetelmassa] soitettiin kelloa juuri ennen kuin jauhettua lihaa ahdettiin koiran suuhun. Aluksi koira ei erittänyt sylkeä ennen kuin se oli todella saanut lihaa. Kokeen edetessä koira oppi yhdistämään kellon äänen ja lihan, ja alkoi erittää sylkeä jo kuullessaan kellon äänen. Lopulta Pavlov totesi, että koira reagoi erittämällä sylkeä, vaikkei ruokaa saanutkaan. Koira oli näin ollen ehdollistunut ärsykkeenä toimivaan kellon ääneen."

Saatteko kiinni yhtäläisyydestä? Siinä missä koirat oppivat yhdistämään kellon äänen siihen, että kohta herkutellaan, samalla lailla me ihmiset opimme liittämään herkuttelun tiettyihin tilanteisiin, joissa sitä yleensä tapahtuu. Tilanteeseen tultaessa sylki herahtaa kielelle jo ennen tietoista ajatusta.

Hyvä uutinen on se, että koska kyse on oppimiskokemuksesta, myös poisoppiminen on mahdollista.

Hyvä uutinen on se, että koska kyse on oppimiskokemuksesta, myös poisoppiminen on mahdollista. Poisoppiminen alkaa tietoisuudella siitä, mitä tässä hetkessä tapahtuu.

Olen puhunut aiemminkin niin paljon tietoisuuden merkityksestä (esim. tässä tekstissä), joten ei varmaan tule yllätyksenä, että väitän jo tietoisuuden asiasta tuovan etäisyyttä tilanteeseen ja auttaa toimimaan toisin. Kun mielihalunsa tiedostaa, voi itsensä kanssa keskustella ja päättää toimia toisin. Ei automaattisesti kieltämään itseltään ajatusta herkusta, vaan vähän jutella itsensä kanssa: "Minun tekee nyt mieli herkutella. Mistähän se johtuu? Olisiko tässä kyse siitä Pavlovin koirat -hommasta? Kaipaanko oikeasti sitä, mitä mieleni tekee?".

Kun mielihalunsa tiedostaa, voi itsensä kanssa keskustella ja päättää toimia toisin.

Joskus ihan oikeasti haluaa herkutella, ja se on oikein ok. Herkut kuuluvat elämään kohtuullisina määrinä. Oleellista on se, ettei toistuvasti herkuttelisi tiedostamatta. Kannustan siis automaattisen toiminnan sijaan pysähtymään sen äärelle, mitä minun tekee mieli, miksi ja mikä määrä riittäisi tyydyttämään tarpeen. Usein jo pieni herkku voi riittää, jos siitä keskittyy nautiskelemaan. Joskus riittää, että herkun korvaa jollain terveellisemmällä vaihtoehdolla.

Yhteenvetona todettakoon, että mielemme oppii kuuliaisesti himoitsemaan herkkuja tietyissä tilanteissa, jos niitä on tuolloin toistuvasti saatavana. Kyse on luonnollisesta oppimiskokemuksesta, jota emme pääse pakoon. Kuitenkin tietoisuuden avulla voimme oppia tunnistamaan ja luomaan etäisyyttä mielitekoon, ja päättää toimia toisin. 

t. Sini

P.s. Jos haluat muistutteen uusista kirjoituksista, liitythän sähköpostilistalle. Myös Instagram-tiliäni voi tulla seurailemaan, sinne päivitän satunnaisia hetkiä arjesta ja hyvinvoinnista.

Kuvat otti Matti tämän päiväisellä retkellä. Joskus herkuttelu kuuluu asiaan. Kivinokan uimarannan kioskilla myytiin mitä parhaimpia korvapuusteja. 

Ota minuun yhteyttä

Millaisia ajatuksia teksti sinussa herätti? Luen kaikki viestit ja vastaan niihin.

Halutessasi voit myös jättää palautteen nimettömänä jättämällä nimi- ja sähköpostikentät tyhjiksi. 

Uusimmat kirjoitukset