Jos haluat liikkua enemmän, älä ota itseäsi niskasta kiinni, vaan madalla tavoitetta
Onko sinulla elintapojen muuttamiseen liittyvä tavoite, joka ei vain ota toteutuakseen?
Ehkä jotain tämän suuntaista:
"Aloitan terveellisemmän elämän."
"Lopetan sokerin syömisen."
"Tiputan 5 kiloa."
"Juoksen puolimaratonin."
Jokainen edellä mainituista on asia, jota olen tavoitellut. Tavoitellut, ja suurimmassa osassa kertoja epäonnistunut. Ärsyyntynyt. Syyttänyt itseäni. Ottanut itseäni niskasta kiinni – ja joutunut entistä kauemmaksi toivomastani lopputuloksesta.
Jotta voisimme oppia toistemme kokemuksista, haluan kertoa oman varoittavan esimerkkini toimimattomien mallien sokeasta noudattamisesta ja itsensä soimaamisesta. Sen, kuinka lopulta pääsin tavoitteeseeni huomaamatta - ja sinäkin voit!
Kokemusten, asian äärelle pysähtymisen ja parin teemaa liippaavaan maisterintutkinnon myötä olen nimittäin oppinut virheistäni. Olen löytänyt parempia toimintamalleja, joiden avulla en pelkästään pääse tavoitteisiini, vaan ylitän ne. Elän terveellistä elämää sen sijaan, että aloittaisin sen tavoittelun kerta toisensa jälkeen.
Aloitetaan kuitenkin elämästä ennen oivallusta. Siitä varoittavasta esimerkistä.
Liikuin lukioikäisenä paljon: kävin BodyPumpissa kaksi kertaa viikossa, lenkkeilin paljon. Maratonin juoksin 17-vuotiaana. Pitkän matkan juokseminen alkoi kivana harrastuksena, tapana viettää aikaa siskoni kanssa. Jossain vaiheessa siitä tuli suorittamista, ja maratonin jälkeen harrastus jäi. Minähän olin jo todistanut maratonilla olevani hyvässä kunnossa... Kun vuotta myöhemmin muutin Kuopioon opiskelemaan, muukin säännöllinen liikunta jäi. Kävin lenkillä silloin tällöin, joskus BodyPumpissa. Liikunta tuntui raskaalta ja turhauttavalta. En ollut yhtä hyvässä kunnossa kuin aiemmin - tietenkään. Aiemmin olin juossut neljä tai viisi kertaa viikossa, nyt kävin lenkillä kerran tai kaksi kuussa. Silti ruoskin itseäni: miten olin antanut itseni päästä näin huonoon kuntoon? Miksi en muka jaksa, minähän olin maratoonari.
Ratkaisuyritykseni pahensivat tilannetta
Tilanne turhautti, enkä ymmärtänyt, että itse asiassa oma suhtautumiseni tilanteeseen esti sen ratkaisemisen. Koska olin tottunut juoksemaan tiettyä tahtia, se oli tahtini edelleen, tilanteesta riippumatta. Jos minusta tuntui raskaalta, kritisoin itseäni siitä. Onko kiva jolkotella sykkeet maksimeissa ja joutua silti kuuntelemaan arvostelua? Keksin parempiakin tapoja viettää vapaa-aikaani, siispä välttelin lenkkeilyä. Samalla olin niin jumittunut siihen, mitä "minun lajini" olivat (lenkkeily ja BodyPump), etten ymmärtänyt, että ehkä nauttisin jostain muusta enemmän. Ehkä minun tulisi liikuttua enemmän, jos en olisi niin jumiutunut omaan mielikuvaani itsestäni.
Ymmärsin logiikkani järjettömyyden
Onneksi jossain vaiheessa tajusin, että tarkemmin ajateltuna logiikkani on aivan järjetön. Olin siinä vaiheessa jo aloittanut psykologian opinnot ja tutustunut psykologisen joustavuuden käsitteeseen. Minulle valkeni, ettei toimintani taida olla kovin viisasta. Ymmärsin, että
a) aktiivinen elämäntapa on minulle tärkeä arvo,
b) toimintatapani ei johda millään lailla arvojeni toteutumiseen,
c) ajatteluni kontrolloi toimintaani hämmentävän oppikirjamaisesti,
d) minulla oli aivan värittyneitä käsityksiä itsestäni, jotka selkeästi heikensivät hyvinvointiani ja
e) tapa, jolla puhuin itselleni, oli haitallinen ja epäreilu. En ikinä sanoisi niin kenellekään muulle, miksi itse ansaitsisin vastaavan kommentoinnin?
Joskus parhaaseen lopputulokseen pääse madaltamalla tavoitteita
Tajusin, että käyttämäni toimintatapa ei toimi, eikä kyse ole tahdonvoimastani. Voisin jatkaa kuopan kaivamista, kunnes se olisi niin syvä, etten pääsisi enää pois. Tai voisin hypätä pois kuopasta vielä, kun pystyin, ja kokeilla muita ratkaisuja. Valitsin jälkimmäisen. Pysähdyin miettimään:
- mikä minulle oikeasti tuottaisi hyvinvointia?
- mitä kaipasin liikunnalta?
- millaiset lajit minua ovat aiemmin innostaneet ja mikä tuntuisi nyt omalta?
Kun lähdin liikkumaan, kuuntelin jaksamistani. En pakottanut itseäni juoksemaan, jos halusin mieluummin kävellä. Jos mieleni teki ottaa spurtti, tein sen ilman, että asetin tavoitetta nopeudelle tai toistomäärälle. Aloin jälleen nauttia liikunnasta ja huomasin liikkuvani entistä useammin.
Vuosien kamppailun jälkeen pääsin tavoitteeseeni kuin vahingossa
Hyvä tuottaa hyvää ja innostukseni liikuntaan levisi muihinkin lajeihin. Ilmoittauduin köysikiipeilyn alkeiskurssille ja aloin käydä kiipeilemässä ystäväni kanssa keskimäärin kerran viikossa. Kiipeily oli hauskaa, ja vaikka lihakset kipeytyivätkin, ei treenaaminen tuntunut urheilemiselta. Tuntui järjettömältä, kun noin puolen vuoden kiipeilyn jälkeen sain ensimmäisen kerran vedettyä leuan. Siis miten tämä voi onnistua nyt, mutta ei silloin, kun uurastin lihaskuntoni eteen?! Olin asettanut tavoitteen pääsemiseksi itselleni niin korkean kynnyksen, että en jaksanut edes yrittää. Kun madalsin kynnystä, pääsin tavoitteeseeni kuin vahingossa.
Näin sinäkin voit vapautua liian korkeiden tavoitteiden tuottamasta lamaannuksesta
Kuulostaako alussa kuvaamani taistelu tutulta? Ei hätää. Osaan nyt 10 vuotta myöhemmin auttaa, kaiken oppimani jälkeen. Muutokset eivät ole ikinä nopeita, mutta tässä harjoitus alkuun pääsemiseksi.
Kysy itseltäsi: mitä todellisuudessa tavoittelen, kun haluan x (eli esim.: mitä hyvä kunto toisi mukanaan tai minkä toivon muuttuvan, jos painaisin 5 kg vähemmän)? Kun saat vastauksen, kysy: mikä on pienin mahdollinen teko, jolla pääsen kohti tätä suurempaa tavoitetta? Sitten: toimi tavoitteen mukaisesti. Jos se tuntuu vaikealta, tavoite on liian iso. Keksi pienempi. Keksi niin pieni tavoite, että sen toteuttaminen mahtuu arkeesi ilman suuria ponnisteluja. Älä välitä, että matka isompaan tavoitteeseen tuntuu pitkältä.
"Direction is so much more important than speed. Many are going nowhere fast."